11. joulukuuta 2016

Jouluinen rocky road


Vietimme pikkujouluja muutamien ystävieni kanssa ja halusin tehdä viemisiksi jotain makeaa, helppoa ja nopeaa. Ja mikä onkaan helpompaa (tai makeampaa) kuin rocky road. Halusin tehdä makeisesta jouluisen version, joten valitsin täytteiksi piparkakkumurua, kuivattua karpaloa ja valkosuklaan paloja. Yksinkertaisuudessaan rocky road valmistui niin, että sulatin maitosuklaan, levitin sen leivinpaperimuottiin ja lisäsin täytteet. Ennen paloittelua annoin levyn jähmettyä jääkaapissa reilun puoli tuntia.

Rocky road on siitä kiva herkku, että sitä voi varioida loputtomiin. Jouluiseen versioon sopisivat käyttämieni täytteiden lisäksi ainakin manteli- tai hasselpähkinärouhe, suolapähkinät, rusinat, kuivatut aprikoosit, kookoslastut, minttukarkkirouhe ja riisimurot tai puffattu riisi. Erilaisia yrttejäkin voisi ehkä kokeilla, vaikka minttua tai rosmariinia. Vaihtelua saa myös erilaisilla suklaalaaduilla. Esimerkiksi tumma suklaa, aprikoosinpalat ja mantelirouhe kuulostaa mielestäni hyvältä yhdistelmältä. Ehkä jotain versiota tulee vielä testailtua tässä ennen joulua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti