6. tammikuuta 2018

Loppiainen ja suunnitelmia ensi jouluksi


Joulu on kääntynyt loppiaiseen. Aamulla keräilin suurimman osan joulukoristeista takaisin kaappiin odottamaan ensi vuotta. Pieni joulukuuseni voi kuitenkin yhä niin hyvin, etten millään raatsi kompostoida sitä. Työkaverilta sainkin hyvän idean, että säästän kuusen vielä ja jos se on yhä keväällä elossa, istutan sen ruukkuun ja vien ulos. Katsotaan miten käy :) Jouluisen kynttelikön vaihdoin lumipallovalosarjaan, joka ei ollut minulla esillä joulukaudella. Se sopii minusta ihan mukavasti talveen, eikä lähetä kovin voimakkaita jouluviboja :)

Pian joulu siirtyy mielessä taka-alalle. Kirjoittelin taas välipäivien aikaan listaa asioista, joita haluaisin tehdä ensi jouluna, joten tässäpä tulee joulusuunnitelmia joululle 2018:
  • Teen taatelikakkua. Huomasin tänä jouluna yllättäen tykkääväni taatelikakusta, vaikka olin luullut, että se on ihan tylsä jouluherkku. Ihanaa saada uusia makuja jouluun :)
  • Aloitan joulupuuhat aikaisemmin. Lokakuussa minusta tuntui siltä, että on liian aikaista tehdä joulujuttuja. Suunnittelin silloin jo kaikenlaista, mutta toteutuksia lykkäsin marras-joulukuulle. Jos tuntuu siltä, aloitan jouluttelun entistä aikaisemmin ensi jouluna.
  • Harkitsen sähköisten joulukorttien lähettämistä niille, joille sellainen on mahdollista lähettää.
  • Askartelen origamikuusia.
  • Askartelen pillihimmelin. Tänä jouluna jo harjoittelin pillihimmelin tekemistä, mutta en saanut aikaan sellaista himmeliä, että olisin halunnut laittaa sen esille. Ensi jouluna paremmalla onnella.
  • Järjestän itselleni joulutunnelmahetkiä. Sellaisia vaikka lyhyitäkin pysähtyneitä hetkiä, joissa voin koittaa aistia jouluista tunnelmaa, tuoksuja ja ääniä. (Niin jo kyllä näen, miten tämä jää toiveeksi kaiken puuhailun ja hössötyksen alle, mutta saahan sitä haaveilla:)
  • Katson enemmän jouluelokuvia. Kuluneena jouluna katsoin neljä jouluista elokuvaa: Napapiirin pikajuna, Yksin kotona 2, Arthur Christmas ja Onnelin ja Annelin talvi. Tätäkin määrää oikeastaan pidän saavutuksena, mutta ensi vuonna voisi tsempata ja katsoa vaikka viisi jouluelokuvaa. Mukanani oli kyllä tämän suhteen vähän huonoa tuuriakin, koska Netflix poisti juuri joulun alla kaksi jouluelokuvaa, jotka olin aikonut katsoa. No mutta, parempi onni ensi kerralla :)
Näihin jouluisiin ajatuksiin päätän blogini tämän joulukauden. Hyvää alkanutta vuotta kaikille täällä piipahtaneille ja palataan taas kun jouluiset ajatukset seuraavan kerran risteilevät mielessä :)