20. marraskuuta 2016

Riisituorepuuro

Testailin viime viikolla tuorepuuroa riisihiutaleista. Riisipuuro kuuluu meillä perinteisesti jouluaaton aamupalapöytään, kuten varmaan monella muullakin, ja haaveilin, että saisin tuorepuuroaamiaisella samanlaista aattotunnelmaa arkiseen työaamuuni. Matkaan tuli kuitenkin hiukan mutkia, kun huomasin, miten vähän riisihiutaleissa on ravintokuitua. Tykkään tuorepuuroaamiaisista muun muassa siksi, että niihin on helppo piilottaa kaikenlaista kuitupitoista ja päädyin lisäämään riisihiutaleiden joukkoon hiukan kauralesettä. Riisipuuroon kuuluu myös perinteisesti manteli ja samassa hengessä päätin lisätä tuorepuuroversiooni mantelirouhetta. Tässä vaiheessa jo ounastelin, että lopputuloksesta ei varmaankaan tule ihan riisipuuromaista ja olin oikeassa. Puurosta tuli hyvää, mutta koostumus ja maku olivat melko kaukana jouluaaton riisipuurosta. Perinteisen keitetyn riisipuuron herkullisuus liittyy luultavasti yhtä paljon koostumukseen kuin makuun ja tässä puurossa rouskuva mantelirouhe ei tuonut mieleen riisipuuron kermaista koostumusta. Kaneli toi kuitenkin puuroon jouluista makua ja kuten sanottua puuro maistui hyvältä. Olen siis sitä mieltä, että tässäkin puurossa on potentiaalia ja saatan vielä jatkaa kokeiluja paremman koostumuksen ja riisipuuromaisemman maun saavuttaakseni :)

Tähän puuroon laitoin:
  • Banaania
  • Riisihiutaleita
  • Kauralesettä
  • Mantelirouhetta
  • Chia-siemeniä
  • Rusinoita
  • Psylliumkuitua
  • Vaniljajauhetta
  • Kanelia
  • Suolaa
  • Maitoa
Rentoa sunnuntaita kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti