14. joulukuuta 2018

Jouluvalmisteluja ja koristeaskarteluja

Hei ja mukavaa perjantai-iltaa! Se on sitten 10 yötä jouluaattoon. Kuluneella viikolla joulutunnelmaa on haeskeltu Keskustorin joulutorilta ja Tallipihalta. Mukavia tunnelmallisia kohteita molemmat! Tallipihalta löytyikin pari kivaa lahjaa läheisille ja nyt viikonloppuna pitäisi leipoa ja laittaa vähän syötäviä herkkulahjoja, joten lahjahommat alkavat olla jo ihan mukavalla mallilla. Tälle illallekin olisi vielä suunnitteilla piparitalon osien paistamista. Vähän myöhäiseksi menee, kun en saanut aikaisemmin aloitettua, mutta kaavat on kuitenkin jo tehty ja kokoamisen ja koristelun aion tehdä joku muu päivä.


Kuvassa näkyy tällä kertaa tekemiäni massakoristeita. Koristeet on tehty samasta askartelumassasta kuin kärpässienikoristeet pari vuotta sitten. Myös maalaamiseen on käytetty akryylivärejä ja askartelulakkaa, kuten viimeksikin. Tällä kertaa minulla oli idea simppeleistä eläinaiheisista koristeista ja tällainen sekalainen kolmen kopla lopulta syntyi. Kuten kuvasta näkyy, mittasuhteet eivät alkuunkaan täsmää eläinlajien välillä, mutta päätin etten anna sen häiritä :) Norsun suoraviivainen muoto oli helppo toteuttaa noin pienenä, mutta dromedaarista tuli väkisin aika suuri. Dinosauruskoriste (johon otin mallia brachiosauruksesta) syntyi vähän vahingossa, kun kirahvin muovailu ei ottanut onnistuakseen. Nuo pienemmät värikkäät koristeet taas tein pientä joulukuustani varten. Nyt ne itse asiassa jo koristavatkin kuusen oksia, mutta en ole ollut valoisan aikaan kotosalla kuvatakseni niitä.

Näin lyhyet joulunalusterveiset tällä kertaa. Laitanpa seuraavaksi joululaulut soimaan ja alan kaulita piparitaikinaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti