Viime viikonloppuna sain aikaiseksi vähän siivoilla ja järjestellä. Harmittelin aikaisemmin, että minulla ei ole oikein sopivia paikkoja joulukoristeille, mutta onhan minulla pari hyllyä ihan vain kivojen tavaroiden säilyttämistä varten. Nämä hyllyt ovat usein vähän liiankin täynnä kaikenlaisia koriste-esineitä ja jotenkin ajattelin, että on liian työlästä siirtää kaikkea sitä tavaraa piiloon. Mutta onnistuinpa kuitenkin raivaamaan toiselle hyllylle tilaa joulutavaroilleni :) Siirsin aiemmin esittelemäni pähkinänsärkijänuket hyllyn päähän ja kaivoin esille kivat pallokynttiläni ja puisen kynttilänjalan. Hyllyn alla roikkuvat jo vuosia sitten tekemäni lumihiutalekoristeet. Hiutaleet on leikattu vanhan kirjan sivuista (jokin saksankielinen tieteellinen teos) ja liimattu mustalle kartongille decoupage-tekniikalla.
Minulla on myös muutama kehys seinällä, joissa pidän kaikenlaisia kivoja koristeita fiiliksen ja sesongin mukaan. Nyt virittelin kehyksiin jouluista tunnelmaa. Näistä olikin kovasti hankalaa saada hyvää kuvaa, koska valo tulee vain yhdestä suunnasta ja kamerani linssi tuntuu vääristävän suoria reunoja, kun kuvaan näin läheltä. Mutta menköön. Valokuvaaminen on taas yksi asia, jossa haluaisin kehittyä, ja näin kai se tapahtuu kuva kerrallaan :)
Nämäkin koristeet ovat vilahdelleet blogissa jo aikaisemmin. Alimman kuvan lasitonttu on kotimainen ja sen on tehnyt Lasini, Sini Louko. Ikävä kyllä en onnistunut löytämään yrityksen nettisivuja, mutta ymmärtääkseni yritys on edelleen toiminnassa.
Näin lisääntyy joulutunnelma ja vanhat tutut (ja muutamat uudetkin) koristeet löytävät pikkuhiljaa paikkansa. Seuraavan kerran, kun palailen blogiin, onkin jo joulukuu. Hyvää marraskuun loppua!
Näin lisääntyy joulutunnelma ja vanhat tutut (ja muutamat uudetkin) koristeet löytävät pikkuhiljaa paikkansa. Seuraavan kerran, kun palailen blogiin, onkin jo joulukuu. Hyvää marraskuun loppua!
Sympaattisia taiteellisia ideoita. Menen sinun innostamanasi penkomaan kehysvarastojani josko voisin viritellä seinille jotain samantapaista 💕
VastaaPoistaMeillä oli maalaamaton puinen seinävitriini jonka maalasimme joulunvihreäksi pari vuotta sitten ja sinne laittelin vihreää ja punaista lasia ynnä muuta jouluista. Kesäisin pidämme siellä vihreitä laseja ja kermakkoja yms. Se muuntuu äkkiä joulukaapiksi 🎄
Kiva, että inspiroiduit tästä kehyskokoelmasta :) Ihan hauska kyllä, kun voi pienellä vaivalla laittaa esille aina vähän jotain erilaista. Ja joulukaappi, se kuulostaa ihanalta! Varsinkin, kun voit hyödyntää samaa kaappia muinakin vuodenaikoina :)
Poista