22. marraskuuta 2018

Perinteinen pikkujoulukuusi

Pikkujouluaika on taas täällä, ja sen huomaa, jos ei muusta, niin pikkujoulukuusesta! Tämä onkin uusi perinteeni: kuten viimekin vuonna, nappasin kuusentaimen juurineen mukaani mökiltä isänpäiväviikonloppuna (maanomistajan luvalla). Tänä vuonna kuusi on pikkuisen suurempi kuin viime vuonna, mutta edelleen se mahtuu pieneen lasiseen mehupulloon. Koristelin kuusen jalkana toimivan pullon ihan vain servetillä, mutta kuuseen en ripustanut vielä lainkaan koristeita. Katsotaan, jos tänä vuonna saisin lähempänä joulua ripustettua kuuseen jotakin. Vuosi sitten taisi käydä niin, että kuuseni oli vailla koristeita vielä jouluaattonakin :)


Nämä keraamiset tontut ovat vilahdelleet kuvissa jo monta kertaa, koska ne kuuluvat lempikoristeisiini ja ovat esillä joka vuosi. Olen hankkinut nämä Suomen kädentaidot -messuilta muutama vuosi sitten, mutta ikäväkseni en muista, mikä näitä valmistaneen keramiikkataiteilijan tai yrityksen nimi oli. Ainakaan pariin-kolmeen vuoteen en ole näihin enää messuilla törmännyt.


Pienin askelin joulutunnelma lisääntyy. Minulla vähäinen ongelma tosin on se, että joulukoristeille ei ole täällä kotona kovin montaa paikkaa. Ruokapöydän päässä mahtuu pitämään pientä asetelmaa, mutta muuten sopivia tasoja ei oikein ole. Kirjahyllystä voisi varmaan siirtää joitain tavaroita piiloon ja laittaa siihen tilalle jotain jouluista. Pitää katsoa, jos vaikka viikonloppuna ehtisi.

Loppuun vielä jouluinen museovinkki, jos satut kulkemaan Tampereen suunnalla: Postimuseossa, museokeskus Vapriikissa, on meneillään Joulun taikaa -näyttely, jossa esillä on Marjaliisa Pitkärannan jouluisia kuvituksia. En ole itse vielä ehtinyt käydä, mutta aikomukseni on ehtiä tässä joulun alla. Näyttely on avoinna 13.1. asti. Mukavaa loppuviikkoa!

2 kommenttia:

  1. Onpa suloinen kuusi ja veikeitä tonttuja! Ihanan sileä ja kiiltävä pinta tontuissa.
    Kirjoitit ettei sinulla ole riittävästi tasoja joulukoristeille. Oletko kokeillut katosta riippuvia tai seinään kiinnitettäviä koristeluja? Olen nähnyt esimerkiksi hienoja seinään rakenneltuja "joulukuusia". Sellainen kiinnostaisi, mutta meillä taas ei ole tuollaista puhtaan valkoista seinää. :)
    Valoisia pakkaspäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Sara! Seinään kiinnitettävät koristeet voisivat hyvinkin toimia meillä. Olen joskus itsekin katsellut ainakin washiteipillä suoraan seinään tehtyjä joulukuusia, ne näyttävät tosi kivoilta :)
      Tänään myös juuri siivoilin hyllyiltä koriste-esineitä piiloon, joten nyt on vähän enemmän tilaa joulukoristeillekin! Hyvää marraskuun loppua!

      Poista