Se alkaakin olla marraskuun loppu ja pikkujouluaika. Varsin sopiva aika siis pikkujoulukuuselle. Pikkujoulukuuseni onkin tosiaan pieni, se mahtuu hillopurkkiin. Kaivoin kuusen kesämökkimme pihasta jo tuossa isänpäivän aikoihin ja se on pysynyt purkissaan varsin moitteettomana siitä lähtien. Ei varista neulasia, eikä mitään. Ilman koristeita vaikutelma on mielestäni hauskan vaatimaton ja vähäeleinen. Ehkä joulukuun alettua voisin ripustaa kuuseeni muutaman koristeen. Tosin en ole varma onko minulla mitään riittävän pientä tähän kuuseen ripustettavaksi :)
Kuvassa kuusen ympärillä on paperimassasta tehtyjä joulukoristeita. Askartelin niitä samalla kun tein halloween-naamiotani. Koristeisiin voisi kiinnittää vielä ripustusnarut, niin ne voisi laittaa jonnekin roikkumaan.
Joulukuu tosiaan kolkuttelee jo ovella. Edessä ovat ihanat joulunalusviikot. Joulunalusviikkoihin sisältyy paljon hauskoja jouluisia juttuja: kaikenlaista pientä askaretta ja valmistelua, jouluisia tapahtumia ja tuokioita. Onpa hauskaa, että on taas tämä aika vuodesta!
Oi miten söpö!
VastaaPoistaKiitos! :)
Poista