13. marraskuuta 2017

Viime aikojen jouluiset

Joulun odotus onkin täällä jo aika mukavasti käynnissä. Olen ehtinyt tunnelmoida joulua elokuvien ja kirjojen parissa ja piipahdinpa Stockmannin jouluosastollakin kaiken kimalluksen keskellä. Mitään varsinaisia jouluvalmisteluja en oikeastaan ole vielä tehnyt, mutta eiköhän niitäkin ehdi :) Mutta tässäpä seuraavaksi viime aikojen jouluisia:

Lainasin kirjastosta pari joulukirjaa: Ilona Pietiläisen Kaunein Joulu ja saman tekijän Satumainen joulu. Kivoja teoksia molemmat, hienoja tunnelmakuvia ja ideoita etenkin koristeluun. Pietiläisellä näkyy olevan vielä muitakin joulukirjoja, pitääpä tutustua, jos sattuu kohdalle.



Kaikkien aikojen joulu -lehtikin ilmestyi hiljakkoin (tai taitaa siitä olla jo useampi viikko aikaa). Se tulikin minulle kotiin kannettuna, kun en muistanut peruuttaa kestotilaustani :) Parasta antia lehdessä  mielestäni oli tänä vuonna artikkeli Erilaiset juhlijat, jossa kolme henkilöä kertoi omista joulunviettotavoistaan. Odotan ehkä enemmän Jouluherkut-lehteä, sillä siitä olen usein saanut enemmän inspiraatiota kuin tästä varsinaisesta lehdestä.



Niin ja tosiaan kauden ensimmäiset joulutortut syötiin tuossa viikonloppuna. Olin viime vuonna ostanut puolukkakirsikkamarmeladia kokeiltavaksi, mutta en sitä sitten tullut käyttäneeksi. Ihan hyvää oli, mutta enimmäkseen kyllä mielestäni puolukan makuista, eikä niinkään kirsikan. Tortun kanssa oli vaaleaa glögiä, vaikka yleensä kyllä suosin punaista :)



Ja yhteen itselleni ihan uuteen joululevyyn olen myös tutustunut tänä syksynä: Simon Panrucker: Happy Christmas, You Guys! Löytyy Spotifysta. Levy on julkaistu jo vuonna 2008, mutta en ole tosiaan aiemmin törmännyt siihen. Levy on lyhyt, mutta siinä on minusta aika kivoja tunnelmia: jouluhassuttelua ja -iloa, ironiaa ja toisaalta vähän haikeutta ja joulun pysähtynyttä tunnelmaakin.

Sellainen sekalainen jouluaiheiden kokoelma tällä kertaa :) Seuraavaksi voisin tarttua ihan oikein jouluvalmisteluihinkin, esimerkiksi joulukorttien suunnitteluun. Tälle vuodelle minulla ei oikein vielä ole kortti-ideaakaan. Pitäisi varmaan pöyhäistä askartelulaatikkoa ja katsoa mitä siellä olevista materiaaleista saisi tehtyä. Onneksi aikaa vielä on: kotimaan korttien viimeinen lähetyspäivä näyttää olevan 12.12.

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille täällä piipahtaville!

2 kommenttia:

  1. Ihanat nuo joulu kirjat! ♥ Ihanaa joulun odotusta sulle! ♥

    http://jasukuvaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjat oli tosiaan kivat :) Kirjastosta tekee kyllä monesti hyviä löytöjä! Hyvää joulun odotusta!

      Poista