15. lokakuuta 2018

Syksyinen kurpitsakeitto

Tähän aikaan vuodesta on mukava syödä kotimaisia kasviksia. Erilaisia kurpitsojakin on kaupoissa tarjolla jo montaa lajia: olen tänä syksynä laittanut myskikurpitsaa, spagettikurpitsaa ja tähän keittoon testasin hokkaidokurpitsaa. Verrattuna talvikurpitsoihin nämä ovat reilusti pienempiä ja siten ainakin minulle helppokäyttöisempiä.



Tämä keitto on syksyisen mausteinen, melko mieto ja lempeänmakuinen. Minulle tällaiset samettiset sosekeitot ovat sitä niin kutsuttua lohturuokaa.

Syksyinen kurpitsakeitto

1 sipuli
3 pientä porkkanaa
4 pientä perunaa
1 hokkaidokurpitsa
kuivattua neilikkaa
kuivattua muskottipähkinää
kuivattua inkivääriä
kasvisliemijauhetta
vettä
2 dl kermaa (tavallista tai kaura-)
1 tölkki mustapapuja
Tarjoiluun paahdettuja kurpitsansiemeniä ja esim. kreikkalaista jogurttia tai raejuustoa

Kuori ja pilko sipuli, porkkanat, perunat ja kurpitsa (varovasti kurpitsan kanssa!). Säästä kurpitsan siemenet, jos haluat hyödyntää ne. Kuumenna tilkka öljyä kattilassa. Lisää pilkottu sipuli sekä neilikka, muskottipähkinä ja inkivääri. Kuullota hetki. Lisää perunat, porkkanat ja kurpitsa kattilaan. Kaada joukkoon vettä niin paljon, että kasvikset peittyvät. Lisää kasvisliemijauhe. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä kunnes kasvikset ovat kypsät. Ota kattila liedeltä ja soseuta sauvasekoittimella sileäksi ja kuohkeaksi. Lisää kerma ja sekoita edelleen kunnes kerma on sekoittunut keittoon. Nosta kattila takaisin liedelle ja lisää mustapavut. Kuumenna kunnes keitto on kiehuvan kuumaa. Voit myös paahtaa kurpitsan siemenet pannulla ja tarjota keiton kanssa (poista ennen paahtamista kaikki kurpitsarihmat siemenistä, huuhdo ja kuivaa esim. talouspaperiin).

Keitto on hyvää tällaisenaan, mutta se on myös helposti muunneltavissa: keittoon voi lisätä aineksia vähän sen mukaan, mitä kaapista löytyy. Esimerkiksi bataatti tai palsternakka voisi sopia keittoon aika mukavasti. Ruokaisuutta keittoon tulee mustapavuista, ja keittoon voikin laittaa omia lempipapuja tai jättää ne kokonaan pois. (Itse käytän pahvisissa pakkauksissa myytäviä säilykepapuja.) Vegaanisen version keitosta saa, kun käyttää kaurakermaa ja jättää jogurtin/raejuuston pois.

Hienot ja kummallisen lämpimät syyssäät ovat hellineet meitä. Nyt täällä Pirkanmaallakin on ollut upea ruska ja tästä väriloistosta olen kyllä nauttinut kovasti. Vähän kammolla odottelen jo niitä pimeitä aikoja, kun lehdet ovat pudonneet ja päivät ovat märkiä ja entistä lyhyempiä. Täytyy nyt imeä varastoon tätä auringonpaistetta niin kauan kuin sitä riittää, ja toivoa, että lunta saataisiin ensi talvenakin. Onneksi odotettavissa on kuitenkin kaikkea kivaa ja jouluista. Enköhän joulutunnelman avulla selviä taas tästäkin vuoden pimeimmästä ajasta :) Mukavaa alkanutta viikkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti