10. lokakuuta 2020

Yllätysamaryllis ja muut viime aikojen jouluiset

Hei vaan ja hyvää lokakuuta kaikille! Syksy on jo pitkällä, vaikka ainakin täällä Pirkanmaalla lämpimiä säitä onkin riittänyt. Vielä ei onneksi ole se synkin ja pimein syksy, vaan ruskan värit ja melko pitkälle iltaan riittävä valo auttavat jaksamaan. Kesäkukatkin kukkivat minulla yhä parvekkeella, mutta mieli kyllä harhailee syksyisissä ajatuksissa: nyt tekee mieli linnoittautua sohvalle sarjojen ja kirjojen pariin, leipoa jotain syksyisen mausteista ja herkutella satokauden kasviksilla. Jännästi nämä ajatukset kulkevat samaa rataa syksystä toiseen :)

Mutta syystunnelmoinnin lisäksi jotain jouluistakin. Toinen viimevuotisista amarylliksistani järjesti minulle jouluisen yllätyksen ja alkoi puskea kukkavartta syyskuun loppupuolella. Nyt se on ehtinyt jo kukkaan asti ja voi että, miten tykkään siitä! Tämä on ensimmäinen amaryllis, jonka olen saanut kukkimaan uudelleen, vaikkakin on myönnettävä, että minun toiminnallani tuskin oli paljon tekemistä sen kanssa, että se nyt kukkii. Periaatteessahan sipulin olisi kai pitänyt kasvattaa kesällä lehdet ja kerätä niiden avulla lisää voimaa mukulaan ja kukkia uudelleen lepovaiheen jälkeen ehkä ensi kevättalvella. Mutta käy tämäkin :)

Minulla on myös toinen amarylliksen sipuli, jolta leikkasin lehdet pois ja "pakotin" levolle juuri tänään. Se on ollut minulla jo toissa joulusta saakka, mutta ei ole kukkinut uudelleen. Katsotaan, miten nyt käy. Se kasvatti ihan hyvät lehdet joskus viime kevään aikana ja sillä näkyi olevan vahvat juuretkin, kun kaivoin sen ylös maasta. Lehtiin iski kesän aikana ilmeisesti kuitenkin joku tauti, koska lehtien pinnalla oli jotain ihottuman näköistä. En ole kummoinen kasvitietäjä, joten en tiedä, mistä on kyse tai oliko siitä haittaa sipulille, mutta kokeilen näin tällä kertaa. Ja tilasinpa myös pari uutta amarylliksen sipulia tätä joulukautta varten :)

Sain myös kirjastosta kauden ensimmäisen jouluromaanin, "Hercule Poirot's Christmas" (suom. "Simeon Leen testamentti"), mutta lukemisen kanssa en ole päässyt vielä alkua pidemmälle. Minulla on ollut keväästä asti hyvä lukufiilis, mutta nyt lokakuussa on takunnut pahasti. Olen tehnyt tänä vuonna (taas) Helmet-lukuhaastetta, ja olin tuossa kesällä jo varma, että tänä vuonna saan sen tehtyä valmiiksi asti, mutta nyt alan olla hiukan epäileväinen :) Mutta ei se tietenkään haittaa, kiva kuitenkin, kun lukulistalle on haasteen avulla päätynyt taas kaikenlaisia kirjoja, joihin en ehkä muuten olisi tarttunut.

Tänään oli myös leivontapäivä. Leivoin näitä porkkanamuffineja, joiden ohjeen jaoin täällä blogissa pari vuotta sitten. Vähän piti soveltaa, kun ihan kaikkia aineita (kuten kaurajauhoa) ei ollut kaapissa, ja sokerin määrää halusin vähentää. Lisäksi paistoaika oli lähempänä 15 minuuttia kuin 20. Käynkin merkkailemassa nämä huomiot alkuperäiseen postaukseen, niin ovat siellä sitten muistissa vastaisuuden varalle. Mutta hyviä tuli tälläkin kertaa: ihanan pehmeitä ja nuo mausteet väkisinkin vievät ajatukset jouluun.

Tällainen syksyisten ja jouluisten juttujen kokoelma tällä kertaa. Joulu on ajatuksissa pieninä pilkahduksina: se hiipii mieleen amaryllistä katsellessa ja muffinin mausteita tuoksutellessa. Sieltä se tulee tänäkin vuonna :) Ihania syyspäiviä kaikille!

10 kommenttia:

  1. Ai että, miten ihana postaus! :)
    Amaryllis on upea, muffini näyttää herkulliselta ja olet ottanut Poirot-kirjasta ihastuttavan jouluisen kuvan.
    Tunnelmallista viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Upea Amaryllis!! Höhö, mulle kävi Amarylliksen kanssa samoin keskellä kesää :DDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa hauskaa:) Ripaus joulutunnelmaa amarylliksen kukan muodossa on kyllä tervetullutta mihin aikaan vuodesta tahansa:)

      Poista
  3. Erikoisen kaunis kukinta amarylliksessäsi!

    Simeon Leen testamentti on ensimmäinen Christie, jonka varhaisteininä luin. Siinä on erinomainen juoni. Sittemmin on juonet tulleet kirjoista ja elokuvista niin tutuiksi, että oikein harmittaa, ettei uusia enää tule. 🔎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minä luin nuorempana useinkin Christietä, mutta viime aikoina olen katsonut enemmän niitä elokuvia. Kiva kuulla, että tykkäsit Simeon Leen testamentista, enköhän itsekin saa pian juonenpäästä kiinni. Tänään ainakin olisi sopiva tihkusateinen syyspäivä viettää lueskellen:)

      Poista
  4. Tää blogi on niin ihana!💙

    ❥ https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
  5. Onpa kiva kun joulublogisi on taas aktivoitunut :) Pitää alkaa taas seuraamaan. Kiitos kirjavinkistä! Joko olet ehtinyt lukea sen, mitä pidit? Oliko kaunis amarylliksesi muuten samanvärinen viime vuonnakin? Äidilläni on alkanut myös nyt kukkia viime vuotinen amaryllis, mutta sävy on vaan aika paljon erilainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi :) Kirjasta on vielä loppuratkaisu lukematta. Täytyy ottaa loppukiri sen kanssa, näkyi nimittäin tulleen tuo elokuva Areenaan, niin voisi sen katsoa kunhan on saanut luettua. Olen kyllä tykännyt ja Agatha Christien ystävät muutenkin varmaan nauttivat kirjasta, mutta hurjan jouluinen se ei ole :) Amaryllis taisi olla osapuilleen samanvärinen myös viime joulun aikoihin. Mutta pelargonit, jotka sain säilymään viime talven yli kukkivat mielestäni eri vaaleanpunaisen sävyllä menneenä kesänä kuin vuotta aiemmin. Erikoisia juttuja :)

      Poista