15. syyskuuta 2020

Joulukausi alkaa

Hei vaan pitkästä aikaa joulunystävät! Täällä minä taas istun virtuaalisen joulukuuseni juurella ja pyöräytän käyntiin joulukauden 2020. Vuosi on jälleen siinä vaiheessa, että on 100 päivää jouluun, ja minulle se tarkoittaa sitä, että syksyn tunnelmointi saa alkaa ja mieleen nousevat jo jouluisetkin mietteet. Koristeet odottavat vielä laatikossaan, mutta eipä aikaakaan kun tontturivit ja kimaltavat pallot saa taas ripotella ympäri kotia.

Jouluvalmistelut ovat täällä vielä enimmäkseen ajatusasteella. Tänä vuonna haluaisin lukea enemmän jouluaiheisia kirjoja, tarkemmin jouluteemaista fiktiota. Nyt minulla on kirjastosta varauksessa Agatha Christien "Hercule Poirot's Christmas" ja haluaisin lukea myös Tolkienin "Kirjeitä joulupukilta". Jää nähtäväksi, miten jouluinen tuo Poirot lopultakaan on, mutta se sopii syksyn "teemaan" joka tapauksessa, sillä olen vähän koukuttunut Poirot-elokuviin, joita voi katsella Yle Areenasta.

Muuten en vielä oikein tiedä, millainen joulukausi tästä tulee. Joka tapauksessa joulukuusen juurella joulua odotellaan rennolla otteella tänäkin vuonna. Joulutunnelmia haeskellaan keittiöstä ja koristelaatikoista, kirjojen sivuilta ja arkisten hetkien keskeltä. Ihanaa joulun odotusta!

9 kommenttia:

  1. Ihanaa ja tunnelmallista joulun odotusta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. P.S. Onkohan tämäkin "uuden Bloggerin" syytä, että postauksesi ei ole vielä päivittynyt blogilistalleni? :)

      Poista
    2. Kiitos Sara!:) Vähän kikkailua kyllä vaati, että sai postauksen näyttämään samalta kuin ennen tämän uuden Bloggerin kanssa. En ole varma, mistä blogilistan ongelma johtuu, toivottavasti olisi sellainen ongelma, joka korjaantuu odottamalla:) Ihania joulutunnelmia sinunkin blogissasi tänään!

      Poista
  2. ihana kun jouluaika alkaa.siivous vain vaikeutuu joulunkoristelusta.oikeasti siivous on yliarvostettu toimi.joulu on paras,siis tunnelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut, joulunaika on ihanaa:) Koristeet voivat kyllä olla varsinaisia pölynkerääjiä, mutta onneksi pieniä pölykoiria ei huomaa joulun hämyisessä tunnelmavalaistuksessa:) Tunnelmallista joulun odotusta!

      Poista
  3. Ihanaa, pakko alkaa lukemaan tätä blogia oon niin jouluihminen kun vaan voi, ajatuksen tasolla täälläkin valmistelut, kynttilöitä toki jo koko koti täynnä 💙

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    Ps. linkkaan blogisi oman blogini "näitä luen" kohtaan, jos se ei ole ok, ilmoitathan minulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jasmin, aina kiva, kun uudet jouluttelijat löytävät tiensä tänne! Ja toki sopii linkittää:) Ihanaa joulun odotusta!

      Poista
  4. Ihana yllätys että joulu tupsahti täältä eteemme 🎄 Minäkin jo eilen katselin joululehtipinoani ja tuumailin että koskas alkaisin selata 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita! Vanhojen joululehtien pariin on kiva palata aina jossain kohtaa syksyä :)

      Poista